Kilpailun säännöt (Fin)

VK-Big Game Kilpailun säännöt

Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan sisävesistä tai mistä tahansa itämeren altaalta  pyydystetyn kilpailukalan saaja. Kilpailu alkaa 10.02.2011 ja kestää vuoden 2011 loppuun. Ilmoitukset kilpailukaloista on oltava toimitettuna viimeistään 31.12.2011 Klo 24.00 mennessä. Ilmoitettujen kilpailukalojen tulee olla pyydystetty vetouistelemalla käyttäen VK-Raksia. Muita rajoituksia ei kilpailussa käytettävillä välineillä ole. Kilpailussa ei ole osallistumismaksua.
Kilpailussa on kilpailukaloilla kaksi pääsarjaa,  Järvilohi sekä Atlantin lohi. Lisäksi kilpailussa palkitaan erikoispalkinnoin suurimpien järvi- ja meritaimenen saajat. Kilpailukaavake tulee olla vaadituilta osin täytetty ja kilpailukalan dokumentointi tulee olla tehty annettujen ohjeiden mukaisesti. Kilpailukalasta tulee lähettää ilmoittautumisen yhteydessä yksi tai useampi riittävän tarkka digitaalinen valokuva, jossa näkyy kala ja kalansaaja. Kalan punnitsemisella tulee olla todistaja, joka on nimetty yhteystietoineen kilpailukaavakkeessa. Kala tulee punnita kokonaisena käyttäen luotettavaa sekä laadukasta digitaalista vaakaa. Puntarin tulos tulee ilmoittaa ilman pyöristyksiä ja todistaja vakuuttaa ilmoitetun tuloksen oikeellisuuden. Kilpailukalan tulee olla vähimmäismitaltaan 61 cm pitkä, ilman pyrstön yhteen puristamista. Kilpailun tuomaristolla on oikeus hylätä kilpailukala, mikäli se ei joiltain osin täytä kilpailun sääntöjä, tai on mittasuhteiltaan muuten epäuskottava. Tuomariston päätöksistä ei voi valittaa.
Kilpailun voittaa näiden sääntöjen mukaan pyydetyn, suurimman hyväksytyn lohen kalastanut sarjassaan. Kilpailuun on liitetty myös arvonta kaikkien osallistuneiden kesken ja jokainen kilpailuun ilmoitettu kilpailukala on erillinen osallistumisoikeus arvontaan, kalan koosta riippumatta, täyttäessään kilpailun minimimitan.

VK-Big Game kilpailun palkinnot:

Suurin Merilohi
VK-Big Game Atlantic Salmon Trophy  Pokaali + n.1000 eur arvoinen VK-Products tuotepaketti.

Suurin Järvilohi
VK-Big Game Landlocket Salmon Trophy  Pokaali + n.1000 eur arvoinen VK-Products tuotepaketti.

Suurin Meritaimen lisäsarja
VK-Big Game Sea Trout Trophy Pokaali + n.200 eur arvoinen VK-Products tuotepaketti.

Suurin Järvitaimen lisäsarja
VK-Big Game Trout Trophy Pokaali + n.200 eur arvoinen VK-Products tuotepaketti.

Arvontapalkinto 3 kpl n.300 eur arvoisia VK-Products tuotepaketteja.

Kilpailun ilmoittautumiskaavake ja seuranta löytyy www.vk-biggame.blogspot.com  ja  www.vk-products.fi sivuilta. Kilpailun järjestäjällä on käyttöoikeus kilpailukuviin ja muuhun kilpailuun ilmoitettuun informaatioon.